tiistai 24. huhtikuuta 2012

Suomen Työhevosmestaruus 9.6.2012 Killerillä

9.6. kisataan maamme kovin työhevoskisa Suomen Työhevosmestaruus-kisa Killerillä Jyväskylässä. TALKOOVOIMIA KAIVATAAN!! Ja katsojia tietenkin paikan päälle myös hurjan paljon, jotta saadaan mukavat kisat. Talkootyöstä innostuvat voivat ilmoittautua mahdollisimman pian numeroon 050-4335417 tai mail: juhlavuosi@killeri.fi

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

ORISUORA 15.4.2012 Virolahdella

Lisätietoja tapahtumasta: Orisuora 2012
Lähde: Suomenratsut ry.

Keskisuomalainen juhlavuosi 2012

Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ry käynnisti toukokuun alussa keskisuomalaista hevosperinnettä kokoavan kehittämishankkeen ”keskisuomalaista hevoskulttuuria sadan vuoden ajalta”. Hanke on eu-osarahoitteinen (Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013) ja toteutetaan Keski-Suomen Ely-keskuksen myöntämän rahoituspäätöksen mukaisesti .

Hankkeen tavoitteena on kerätä perinnetietoa paikallisyhdistyksistä, paikallisista hevosista, hevosihmisistä, tapahtumista, välineistä, työmenetelmistä ja muista omaleimaisuuksista, jota satavuotinen historia pitää sisällään. Saatu tieto kootaan tietopaketin muotoon ja sitä jaetaan eri toimijoiden käyttöön; mm. matkailu- ja kulttuuriorganisaatiot, oppilaitokset, kirjastot, kunnat jne.

Juhlavuonna 2012 tulemme järjestämään myös tapahtumia, joissa saatua perinnetietoa esitellään ja jotka pyritään toteuttamaan perinteisin tavoin. Tavoitteena on myös mm tehdä kouluesittelyjä kunkin hevosseuran alueen kouluilla ja siirtää arvokasta paikallishistoriaa nuoremmille sukupolville.

Hanketta toteuttaa liiton lisäksi alueen hevosseurat, hevosihmiset ja muut toimijat.

Lisätietoja hankkeesta: Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ry, toiminnanjohtaja Sari Piirainen, puh. 010 321 0263 tai hankkeen osa-aikainen projektityöntekijä Paula Jakonen, puh.  040 724 75 32.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Suomenhevosliitto r.y.

Nyt liittymään jäseneksi Suomenhevosliitto r.y.:een! 


Suomenhevosliiton tavoitteena on:
  • lisätä suomenhevosen arvostusta ja käyttömuotoja
  • turvata maahamme sopeutuneen alkuperäisrodun nykyisten sukujen ja jalostuslinjojen säilyminen
  • vaikuttaa suomenhevosen jalostukseen ja kasvatukseen siten, että sitä hoidetaan kansallisvarallisuutena maassamme niin, että suomenhevonen säilytetään puhtaana rotuna
Liity täältä:  Suomenhevosliitto r.y. - jäseneksi

www.suomenhevosliitto.fi

Suomenhevoset Pariisiin valittu

Vincennesin raviradalla Pariisissa järjestetään yhdennentoista kerran kaksi lähtöä pohjoismaisille kylmäverisille helmikuun lopulla. Viime vuonna suomenhevoset voittivat molemmat lähdöt ja miehittävät neljä kärkisijaa jälkimmäisessä.

Feelis, Provinssi, Ruletto ja Suikun Rilla edustavat Suomea torstaina 23.2. ja sunnuntaina 26.2. ajettavissa lähdöissä. Kilpailumatka on 2100 metriä autolähetyksellä ja voittajat palkitaan 10 000 eurolla. Feelis ja Suikun Rilla saavat toisessa kilpailussa rattailleen ranskalaisohjastajan.

Lähde: Hippos

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kilpailuja ja tapahtumia

Suomenhevosia ELMA- maaseutumessuilla 11.-13.11.2011 Helsingin Messukeskuksessa, mm.:

11.11.2011 pe

klo 10:15 Vikellysnäytös Suomenratsut /Eläinareena
klo 15:15 Suomenhevonen /Eläinareena

12.11.2011 la

klo 10:30 Suomenratsut /Eläinareena
klo 14:00 Varsafinaali 2011, 1v. suomenhevoset /Eläinareena

13.11.2011 su

klo 10:30 Suomenratsut /Eläinareena
klo 14:00 Varsafinaali 2011, 2v. suomenhevoset/Eläinareena

Suomenhevosia näyttelyssä Galleria Foggassa 30.10.2011 asti

Kuvataiteilija Katriina Viljamaa-Rissasen Suomenhevosia
Galleria Foggan Horses -näyttelyssä 30.10.2011 asti. Mukana myös kuusi muuta hevostaiteilijaa.



Galleria Foggan sivut





Sumfatiralla, värikynä, pastelli ingrespaperille, 2009,
koko 89x117 cm, hinta 2000 e.



Galleria Fogga
Pohjoisranta 8 B
00170 Helsinki

torstai 15. syyskuuta 2011

Suomenhevosten koulumestaruus 2011

Suomenhevoset Stadissa -
Sisulla ja Sydämellä

Suomenhevosten kouluratsastuksen
mestaruuskilpailut Laakson
ratsastusstadionilla 17.—18.9.2011
Tervetuloa!

Team Golden Spur Ry • www.ratsastuskilpailu.fi • kipa.ratsastus.fi



Lähde SuoRa ja :
http://www.ratsastuskilpailu.fi/